Näen tilan. Se on harmaan, valkoisen, ja mustan sotkema sekamelska. Seeprat kirmailevat niityillä ja kaloja ui taivaalla, pilviä ei ole, vain rakennuksia jotka savuavat utuisesti. Niin utuisesti että seeprojen viivat sekoittuvat sumuun. Kasveja kasvaa jokapuolella, erimuotoisia, kokoisia ja näköisiä. Niitä ei voi tunnistaa, sillä ne kietoutuvat seeprojen jalkoihin ja leviävät. Kuun paikalla vartioi silmät, vahtien koko maailmankaikkeutta. Silmissä kimaltelee rikkaus, köyhyys ja turhamaisuus. Muurit pitävät tätä kaikkeutta kasassa, ja muurien toisella puolella vallitsee aivan toisenlainen tunnelma, siellä myrskyt rauhoittuvat ja paperilinnut lentävät. Taivaalta putoilee sadepisaria jotka muuttuvat unohdettujen sielujen harsoiksi ja ja katoavat heti melkein ilmestettyään. Tätä sekamelskaa ei voi ymmärtää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti