Puroja sydämmessä

Voi itku. Eilinen oli hirveä päivä, koska itkin niin että naapuritkin varmaan kuulivat. Kohta soittavat jonkun psykoosia tutkivan ihmisen joka tulee ja vie pois, niin kovaa minä itkin. Stressinpurkauksia ja vihaa, sitä se oli. Syyllistetään syyttömiä ja pelastetaan syylliset. Jotenkin vihaan sitä kun aina pitää yrittää, selvitä ja jaksaa. Vaikka mieli noituu luovuttamisen olevan ainoa tie onneen. Eikai se niin ei ole, only god knows. Minä en usko jumalaan, sen takia kirjoitin j:inkin pienellä.

Taputtakaa ja riemuitkaa mun saavutuksia, kun varasin ajan ravitsemusterapeutille ja sain hankittua sokerin himoon jotain kromitabletteja! Lupauksiakin olen itselleni tehnyt, mm: lopetan sellaisten ruokien syömisen, joissa on vehnäjauhoja ja ja. No se olikin sitten siinä. Tää oli tälläinen nopeapikaälytylsä postaus, mutta minkäs teet. Öitä sinne toiselle puolelle maailmaa ja uskokaa seuraavan vuosituhannen vuoteen ja murehtikaa menneitä. Siinä on kaksi avainta ikuiseen onneen.

Minä haluan pienen sädekehän pääni yläpuolelle ja haihtua